Mustarinda tarjoaa erilaisia kurssi-, seminaari-, ja majoituspaketteja 5-18 henkilön ryhmille. Sesonkiaikoina majoitustiloja vuokrataan matkailijaryhmille ja myös yksittäisille vieraille tilanteen mukaan.
Esimerkkejä kurssitarjonnastamme:
Hyrynsalmen kuuluisan Tommipuukon valmistus.
Kurssilla valmistetaan puukkomestarin johdolla alusta loppuun oma Tommipuukko ja tuppi. Majoittuminen ja ruokailut ovat Mustarindassa, josta aamuisin yhteiskuljetus korpimetsän halki läheiselle sepän pajalle. Kurssin aikana tutustutaan myös Hyrynsalmen ja Kainuun historiaan ja paikalliskulttuuriin sekä vieraillaan vanhoissa pajoissa ja muissa kiinnostavissa kohteissa, kuten komulankönkään putouksilla ja myllyllä. Puukon teko ei vaadi aikaisempaa kokemusta, mutta kylläkin nöyrää asennetta. Puukon saa tahtyä jokainen, mutta mestariksi ei tulla käden käänteessä. Aina vain täydellisemmän puukon teko onkin monelle eliniän mittainen kilvoitus. Mutta ensimmäinenkin itsetehty puukko on eräretkellä melkoinen ylpeydenaihe joka hakkaa kauneudellaan, lujuudellaan, terävyydellään ja tuntumallaan kaikki kaupan krumeluurit. Legendaarista tommipuukkoa saakin turhaan etsiä marketeista. Tommipuukon perinteeseen on vihkiydyttävä Hyrynsalmen metsissä, kunnioitettujen puukkomestareiden opissa.
Kurssin kesto on 4-7 vuorokautta. Jos kaikki seurueen jäsenet eivät koe puukontekoa omaksi lajikseen, voi Mustarindassa eläytyä erämaahan lukuisilla muillakin tavoilla. Ja jos aikataulu on väljempi, ehtii puukonteon lomassakin vaikkapa sienestämään ja marjastamaan Mustarindan aarnimetsiin tai kallalle Hyrynsalmen upeille joille ja järville. Mustarindassa on mahdollisuus myös suorittaa kauppasienenpomijakortti. Iltapuhteiksi voi tehdä paikallisen taitajan opastuksella sienille oman pärekorin. Kurssiin voi myös liittää retkiä lähialueen luontokohteisiin tai kokopäiväretken Iso-Syötteelle ja Hossaan. Myös karhun tarkaailuun ja vaikkapa luontovalokuvaukseen tarjoutuu mahdollisuus. Talviaikaan kurssia ryydittävät hiihto, lumikenkäretket ja koiravaljakkosafarit Suomen lumisimmalla vaaralla sekä tietenkin revontulet ja loputon tähtien avaruus.
Täysihoito + puukkokurssi 4vrk alk. 430€/hlö
Täysihoito + ohjatut sieni/marjaretket sekä sienenpoimijakortti 4vrk 380€/hlö
Ohjatut puolipäiväretket lähialueelle (retkeily, kalastus, nähtävyydet) 40€/hlö (min 6hlö)
Ohjattu kokopäiväretki Iso-Syötteelle, Taivalkoskelle ja Hossaan 110€/hlö sis. lounaan kohteessa (min 6hlö) tarkempi retkiaohjelma.
Jo suoraan Mustarindan pihasta avautuu alkuperäinen Kainuun metsäluonto ja vaaraluonto upeimmillaan. Lähiympäristössä on kuitenkin vielä lisää retkikohteita joissa ehdottomasti kannattaa käydä. Järjestämmekin mielellämme opastettuja retkiä lähiympäristöön ja kauemmaksikin. Lisätietoja retkistä alla. Kaikkiin retkiin sisältyy opastus, kuljetukset, ateriat ja mahdolliset pääsymaksut (hinnat sis alv)
Kokopäiväretki Iso-Syötteen kansallispuistoon, Kalle Päätalon synnyinkotiin ja Hossan värikallioille.
Kuljettaessa Kainuusta kohti pohjoista saavutaan lopulta Suomen eteläisimmälle tunturille Iso-Syötteelle ja Syötteen kansallispuiston jylhiin maisemiin. Syötteen alueen vanhoissa metsissä voi eläytyä ikiaikaiseen eränkäyntiperinteeseen sekä entisöityyn raivaajatilaan. Alueella on myös upeita rotkojärviä ja rinnesoita. Iso-Syötteen luontokeskuksessa saadaan opastus alueen luonnosta jonka jälkeen lähdetään omatoimiselle patikkaretkelle (2-6km. noin 3 tuntia) merkityille reiteille joko tunturin laelle tai metsiin ja rotkojärville. Tämän jälkeen lounas ja siirtyminen kohti Taivalkoskea.
Taivalkoskella vieraillaan kirjailija Kalle päätalon syntymäkodissa Kallioniemessä Jokijärven kylässä. Kotimuseossa kuullaan opas kertoo kirjailijan työstä ja taivalkoskelaisesta elämänmenosta 1900-luvun alussa.
Matka jatkuu pohjan perukan korpitaipaleita kohti Suomussalmen Hossaa ja Somerjärven Värikallioita. Kivikaudella maalatut kalliomaalaukset vievät mielen kauas kaikesta siitä, mitä olemme ympärillämme tottuneet näkemään. Rotkojärvet ja mäntymetsät syventävät tunnelmaa. Oppaan kertomukset saattavat päättyä mietteliääseen hiljaisuuteen nuotiokahvien ja suolapalan ääressä. Värikallion laavulta suunnataan vielä Julma-Ölkyn Kanjoniin jossa on myöskin kalliomaalauksia. Kävelymatkaa Värikallioiden ja Julma-Ölkyn häkellyttävissä maisemissa kertyy yhteensä noin 5km.
Retkelle lähdetään heti aamiaisen jälkeen noin klo 7:30. Iso-Syöteelle saavutaan noin 09:15 ja lounas nautitaan noin 12:30, Päiväkahvi ja välipala Värikallion laavulla noin klo 16:15 ja paluu takaisin Mustarindaan noin noin klo 20:00. Illallinen
Retken hinta Mustarindassa majoittuville 75€/hlö, muut 95€ (sis alv) sisältäen opastukset, lounaan ja kahvin/välipalan. Lähtiessä ja palatessa normaalit ateriat Mustarindassa. (min 6hlö)
Kalareissu
Opastettu puolipäivä tai täysipäiväretki Syväjoen/Lietejoen tai nuottikosken kalastusalueelle. Saaliskaloina Taimen, purotaimen, siika, harjus, hauki ja ahven. Hyrynsalmen kalajoet ovat maisemallisesti hienoja ja hyvinhoidettuja kalavesiä. Syväjoki on ekokalastus aluetta jossa kalastus vain väkäsettömällä koukulla. Mahdollisuus myös kalojen tarkkailuun. Kahvit ja suolapala tai lounas joen töyräällä. Kalastusvälineiden vuokraus erikseen sovittaessa. Puolipäiväretken hinta kahvilla Mustarindassa majoittuville 40€/hlö, muut 50€ (min 6 osallistujaa)
Paljakan luonnonpuisto ja pirunkirkko
Opastettu kierros Paljakan ainutlaatuiseen luonnonpuistoon sekä jylhään Louhenjoen kanjoniin ja Pirunkirkolle. Luonnonpuiston polulla tutustutaan täysin suurimmalta osaltaan täysin luonnontilaisena säilyneeseen Paljakan vaarametsään, jossa puiden keski-ikä on yli 200 vuotta ja vanhimmat kuusijättiläiset ovat jopa 400 vuotiaita. Paljakan korkean vaaraketjun laella sijaitsevasta luonnonpuistosta avautuu upeita näkymiä Kainuun maisemiin. Opastuksessa kerrotaan Paljakan alueen ekosysteemistä, eläimistä ja harvinaisista lajeista. Kävelymatkaa retkellä kertyy reittivalinnasta riippuen 10-17km. Pirunkirkon päivätuvalla nautitaan lounas jonka jälkeen vapaata tutustumista Syväjoen kanjoniin. Lähtö Mustarindasta aamiaisen jälkeen noin klo 08:00 ja paluu noin klo 17 jonka jälkeen päivällinen. Mahdollisuus sinestykseen ja marjastukseen (ei sallittua luonnonpuiston polulla) Hinta Mustarindassa majoittuville 55€/hlö, muut 70€ (min 6hlö)
Mustarindan luontopolku ja Mustarinnan puro
Opastettu kierros Mustarindan luontopolulla ja purotaimenten tarkkailua Mustarinnan purolla. Oppaan johdolla perehdytään Mustarinna ja Paljakan luonnonpuiston ekosysteemiin, lajistoon ja harvinaisuuksiin. Polku kulkee upeassa monin paikoin täysin luonnontilaisessa metsässä ja suoaukeilla. Mahdollisesti törmäämme kontion tai muiden suurpetojen jälkiin. Kuljemme Mustarinnanpurolle joka on harvoja luonnontilaisina säilyneitä latvavesiä Kainuussa ja tärkeää taimenen lisääntymisaluetta. Purolla ei saa kalastaa, mutta kristallin kirkkaassa vedessä ja kivien välissä uiskenetelevien pikkutaimenien katselu saa ahnaankin kalakallen herkistymään. Retken lopuksi kahvit luontopolun kodalla. Kesto noin 3.5 tuntia. Kävelymatkaa kertyy noin 4.5 km Hinta Mustarindassa yöpyville 25€/hlö, muille 35€/hlö (min 6/hlö)
Hepoköngäs ja Siikavaara
Opastetulla Retkellä käydään Suomen korkeimmalla vesiputouksella Puolangan Hepokönkäällä ja tutustutaan Siikavaaran luonnonsuojelualueen hienoon metsään ja upeisiin maisemiin. Siikavaara on erityisesti tunnettu spektaakkelimaisesta sienisadostaan ja intomielisiä pomijoita voikin olla vaikea saada irroitetuksi loputtomana jatkuvien suppilovahveromättäiden äärestä. Vaaran vaihteleva maasto suo edellytyksiä myös tattien ja muiden sieniherkkujen keräämiselle. Vierailemme myös Kometon jyrkänteellä, Ilveksen valtakunnassa. Retkellä saadaan ohjeistusta sienien keräämiseen ja se voidaan sisällyttää myös osaksi poimijakortin suorittamista. Retkellä nautitaan kenttälounas. retken kesto on noin 6-8 tuntia ja hinta Mustarindan yöpyjiltä 40€ ja muilta 55€/hlö (min 6hlö) kts. www.luontoon.fi/siikavaara
Lisätietoja saa osoitteesta info@mustarinda.fi tai soittamalla 0400-655883
Taidetoiminnastamme on tietoa täällä sekä taiteilija ja tutkijaresidenssistä täällä
Majoituspaketteihin voidaan sisällyttää:
Hinnoittelu sopimuksen mukaan
Majoitusvuorokausi täysihoidolla kahden hengen huoneessa ajankohdasta ja valituista aterioista riippuen 50€-80€/hlö.